Haluaisin vain jäädä vällyjen väliin

Otsikko kertookin jo kaiken oleellisen. Ihanaa että on kevät, mutta jotenkin tosi väsyttävää aikaa. Varsinkin kun tänäkin aamuna oli lumesta valkoinen maa, ois ollu mahtavaa vaan jäädä sänkyyn loisimaan. Mutta ei auta. Vapaapäivä 2/2 joten varmaan tarvis saada jotain aikaiseksi. Eilen jo siivosin ja laitoin paikkoja kuntoon, mutta oikeeasti, oonko mä tavallista uunompi kun kuvittelen että tää asunto pysyy siistinä useamman päivän kuin sen siivouspäivän (ja ehkä hyvällä tuurilla seuraavan, jos ei olla kotona!)? 

   Muutenkin tuntuu että kevääseen kerääntyy kaikki stressi ja paineet kaikesta. Mulla on nyt kuntoutuksen tukemisen tutkintotilaisuus menossa, se pitäis saada läpi, sitten olis koulussa joku tentti käymättä, ja muutenkin pitäis olla kai ahkera opiskelija aina näin tähän aikaan vuodesta. Kesäloma-asia selvis, mutta mun kesäloma on vasta joskus elokuussa :-D joten sitä on turha aatellakaan vielä. Töissä on kauheet paineet, kun on pieni pula työntekijöistä ja sitä rataa. Kotona lapsi huutaa ulos, mutta koska siellä sataa vuoron lunta, vuoron vettä, ei ihan hirveesti huvita mennä sinne. Okei onneks on ollu niitä ihanan aurinkoisiakin päiviä, että on tarjennu melkeinpä pelkällä hupparilla, ne ollaan kyllä hyödynnetty. 

Sit tiedättekö kun keväällä iskee se kauhee buumi että "nyt mä alan kuntoileen, nyt lähdetään salille ja lenkille ja pumpataan ja juostaan ja treenataan ja ollaan ihan sairaan fitness ja syödään pelkkää rahkaa ja kanaa ja kananmunaa!" Joo se hypetys iskee aina suureen osaan ihmisistä, minä mukaan lukien, myönnetään. Oon maailman huonoin ihminen pitään mitään itsekuria ja pitämään yllä mitään kuntokuuria ja hyvää ruokavalioo. Alotan aina uudestaan ja uudestaan, asenteella "NYT MÄ SEN TEEN" mutta hahhah, jaksan pari viikkoa ja sitten se unohtuu syystä tuntematon. Sitten itken itteni uneen kun tuntuu pahalta olla lihava :-D 
   Nytkin aattelin alottaa tän kuntokuurin, mutta otin ihan uuden näkökulman tähän hommaan. Koska oon yksinäni lapsen kanssa, en pääse minnekään salille (koska a) täällä ei ole lapsiparkkia kuntosalilla ja b) ketään tuttua ei oo saatavilla tässä lähellä joka katsois mun lastani sen aikaa kun menisin salille), eikä se kyllä mua haittaakaan koska en viihdy salilla. Tai viihtyisin jos saisin olla siellä yksin. Mutta ajattelin alottaa hitaasti, totutella itteeni siihen että nyt lopetan se iltaisin mättääminen ja satunnainen napostelu. Että alan liikkua enemmän ja yritän nukkuakin enemmän. Oon nyt hetken aikaa alottanu aamuni puurolla ja maitorahkalla (höhö) jossa on marjoja. Kahvia tietenkään unohtamatta. Oon myös tehny jo jonkin aikaa sitten ruokalistan, johon oon suunnitellu muutamien viikkojen edestä mitä millonkin syödään. Se on auttanu sitä, että on helpompi saada ruoka aikasemmin valmiiksi, ja tulee syötyä säännöllisemmin. Ja paremmin. 

Liikkuminen on vähän se kompastuskivi, kun sitäkin pitäis kuitenkin tehdä. Asiaa auttaa hieman se, että mulla ei ole autoo, joten kauppaan tulee aina mentyä kävellen ja töihin joudun kävelemään, säällä kuin säällä. Mun työmatkaan kuuluu myös portaat, jotka joudun käveleen aina töihin mennessä. Ja tietysti vielä niin, että raskaan työpäivän jälkeen joudun kapuaan ne portaat ylös :-D 

   Mä kyllä tykkään lenkkeillä. Jos on hyvä keli, on ihanaa mennä ulos vaan käveleen. Lapsen kanssa se tuo omat haasteensa, mutta kyllä tuo silti onnistuu. Vaikka tässä juurikin eilen snapchattiin avauduin siitä ongelmasta, etten enää pääse sellaisille juoksulenkeille, joissa saa mennä itekseen kuunnellen samalla musiikkia. Kyllä mä voin mennä käveleen rattaiden kanssa, mutta niiden kanssa en tykkää juosta. Ja musiikkia ei voi kuunnella, koska  T on eräänlainen matkaradio.. 

   Mutta riittääkö pelkkä kävely? Kai sitä jotain lihaskuntookin tarttis tehdä, ettei aina tursuais joka paikasta. Tässä kohtaa yleensä alkaa turhauttaa, koska huonon kunnon takia väsyn helposti, ja tuntuu etten mä pysty tähän. Hiki valuu jo ensimmäisillä vatsarutistuksilla, kyykyistä puhumattakaan. Sitä tuntee itsensä niin surkeaksi, ettei tee edes mieli jatkaa. Eikä kukaan halua tehdä asioita mistä tulee paha mieli. 

   Tähän oon keksiny itelleni pienen avun; tanssin. Kotona vedän aina sellasta showta, että oksat pois! Tanssissa tulee hiki, mutta se on vaan kivaa. Ja välillä saan tehtyä samassa jotain hyödyllisiä liikkeitä. Esimerkiksi twerkatessa tulee hyvin treenattua jalkoja ja tottakai takapuolta. Jossain määrin myös vatsalihaksiakin, mutta se nyt on aika olematonta, ettei sitä ehkä tarttis mainitakaan. 

   Mutta kuten aikaisemmin mainitsin, niin edetään hitaasti. Jossain kohtaa, kun nää muutokset rupee rullaan, voi pikkuhiljaa lisätä jotakin, vaikkakin niitä lihaskuntoharjoituksia. :-) Mulla kun ei ole mitään aikarajaa tähän asiaan.

 Kaiken tämmösien pohdintojen lisäksi meidän arki on sitä tavallista. Pääsiäisenä käytiin sukuloimassa Kurussa, oltiin mummulla jos toisella vieraana. Syötiin hyvin ja nautittiin siitä että oli tuttuja ihmisiä ympärillä. Yhdet valmistujaiset ja synttäritkin mahtui siihen viikonloppuun. Onneksi on joskus jotain tapahtumaakin, sitten se arki vain kotosalla ei tunnu niin  tylsältä.
   Mutta tässä tämmönen ajatusten purku ja kuvapläjäys. Hyvää viikonloppua, toivotaan että toi lumisade lakkaa ja se aurinko alkaisi taas paistamaan :-) 

Elämä yövuoron jälkeen

Se on hidasta. Varsinkin huonosti nukuttujen päivien ja vauhdikkaiden öiden jälkeen. Ensimmäisenä yönä yövuorojen jälkeen ei tahdo saada aina unta, koska rytmi on kääntynyt ympäri. Usein sitä valvoskelee reilusti yli puolen yön, joskus jopa aamuyöhön. Aamulla ei meinaa saada silmiään auki, kun on tottunut pääsemään vasta aamuseitsemän jälkeen nukkumaan. Siinäpä sitä sitten lorvii yövaatteissa kahvia hörppien ja tuumaillen, mitähän sitä yrittäisi saada aikaiseksi. Energiaa olisi vasta iltapuolella, kun pitäisi jo yrittää rauhoittua nukkumaan. 

Me ollaan vähän muutenkin huonoja aamuihmisiä (tai rehellisesti sanottuna minä olen). Kestää tovi ennen kuin saadaan siitä heräämisestä aikaiseksi tehdä aamupalaa ja syödä se. Usein, kun keitän kahvia 1/3 pannullista, siitä aina viimeinen kupillinen jää kylmäksi, koska käyn niin hitaalla ettei ehdi juomaan sitä kaikkea lämpimänä. 

   Normaalina vapaapäivänä herätään suunnilleen seitsemän ja kahdeksan välillä. Sitä myöhemmät aamut on todella harvinaisia. Mutta yövuorojen jälkeen se ensimmäinen aamu, kun ollaan oltu kotona yö.. Eilen aamuna nukutti puoli yhteentoista. Ja olisi varmaan nukuttanut enemmänkin, mutta sain puhelinsoiton johon sitten molemmat herättiin, eikä sen jälkeen sitten enää ollut järkeä alkaa uudestaan unille. Köllöteltiin vain mun sängyssä, johon T oli siis tullut aamuyöstä nukkumaan. Sitten yhteistuumin mentiin keittämään kahvia ja tekemään pikaista aamupalaa. 

Niin. Arvatkaa vaan, saako seuraavanakaan iltana ajoissa unta, kun on aamulla nukkunut niin pitkään? No ei tietenkään. Taas tuli valvoskeltua reippaasti yli puolen yön. Onneksi aamulla oli tiukka komento "äiti älä enää nuku". Huominen voisi olla vielä helpompi, mutta huomenna onkin jo taas työ- ja hoitopäivä. 

Tykkään yövuoroista. Tykkään myös elämästä niiden jälkeen, koska miksikäs sitä pitäisikään aina hosua ja kiirehtiä. Silloin saa rauhassa keskittyä siihen mitä tekee, tai olla keskittymättä ollenkaan. Vähän sellainen aivot narikkaan- päivä on joskus hyvästä. Se tuo huomattavasti virtaa seuraavaan päivään. Eikä meillä ainakaan huusholli kaadu sen takia, ettei yhtenä päivänä elä aikataulun mukaan, vaan tekee asiat silloin kun huvittaa, jos tekee ollenkaan. Ei sitä aina tarvitse pedata sänkyä, ei aina tarvitse vaihtaa päivävaatteita, ei aina tarvitse tehdä kotitöitä niska limassa. Joskus voi vaan olla ja hengailla. Kuten yövuoron jälkeisinä päivinä. 
  
Kunhan niitä ei ole joka päivä. 

Paluu Tulevaisuuteen

Huh. 

Viimeisin postaus on kirjoitettu, kun olin Italiassa. Ja siitä on jo tovi, koska sen jälkeen on sattunut ja tapahtunut vaikka ja mitä. :-D 

Ensinnäkin.
Tällä välillä olen kerennyt saamaan lapsen. Ja lapseni on jo 3-vuotias.. Oikeastaan, Italian matkan jälkeen ei mennyt kovinkaan kauaa kun tein positiivisen raskaustestin. Ja T syntyi vuonna 2014.

Toiseksi. 
Mun kaksoistutkinto kokiksi ja ylioppilaaksi on vaihtunut oppisopimusopiskeluun lähihoitajaksi. Mun työpaikkani sijaitsee Ruovedellä, ja ollaan pojan kanssa muutettu tänne vuoden 2016 syksyllä. 

Kolmanneksi. 
Mun elämä on muuttunut ihan täysin. Ne hulvattomat, rennot, vastuuttomat ja helpot nuoruuden päivät on jokseenkin ohitse mennyttä. Musta on tullut lyhyessä ajassa (tai pitäis ajatella että on tullut, todellisuutta en osaa sanoa varmaksi) vastuullinen ja tasa-painoinen äiti-ihminen, jonka tärkein tehtävä on huolehtia toisesta ihmisestä, omasta lapsestaan. Teen kolmivuorotyötä, hoidan lasta ja opiskelen samalla. Käyn muutamia kertoja kuukaudessa koulun penkillä kuuntelemassa teoriaa, ja loput ajasta palloilen työn ja lapsen välillä. 
    Mun vapaa-aika kuluu oikeastaan siinä, että olen kotona lapsen ja kissan kanssa, ja pidän huushollia yllä. Tai ainakin yritän. Joskus me käydään T:n kanssa yhdessä jossakin, esimerkiksi mummuloissa tai vaikkapa Tampereella. Mutta yleensä me oleskellaan kotioloissa. Meillä kyllä riittää tapahtumaa sielläkin, uskokaa pois.. 
    Nykyään tulee harvemmin käytyä itsekseen missään. Toisinaan saatan eksyä muun muassa Keski-Suomeen hyvän ystäväni luokse, johon olen tutustunut lapsen saamisen jälkeen. Yhteistä meillä on äitiys, ja on mahtavaa että on joku suunnilleen samanikäinen ihminen, joka jakaa hyvin samanlaisen arjen kuin mitä itse elää. Onhan tietysti muutama sellainenkin kaveri, joidenka kanssa on ollut jo tekemisissä ennen lasta, mutta tässä vuosien varrella on huomannut, että heidän arkensa on aivan erilaista, eikä meillä ole ollut juuri mitään yhteistä. Joten aika heidän kanssaan on ollut hyvin minimaalista. Valitettavasti. 
     
Miksi aloittaa blogi uudelleen nyt monen vuoden tauon jälkeen? 
Siksi, koska mä nautin kirjoittamisesta, ja koska se oli/on mukava harrastus. Tykkään ajatella asioita ääneen, ja päiväkirjasta ei oikein kukaan voi niitä julkisesti lukea. Sinänsä, hyvin paljonhan kirjoitan vaan siitä arjesta mitä elän, haasteista uhmaikäisen kanssa ja niistä unohtumattomista hetkistä. En ala millään tavalla sensuroimaan mitään, vaan pidän asiat todellisina ja kerron ja kuvaan ne sellaisena kuin ne ovat. 
    Toisille blogin teksti voi olla tylsääkin tylsempää, mutta toivottavasti edes muutama ihminen saisi siitä jotakin irti. Tai nauttisi sen lukemisesta. Tai haluaisi vaan lukea sitä rutiininomaisesti. No, se on asia joka jää nähtäväksi. 

Tämmöinen yöllinen postaus tällä erää ja tähän "uuteen alkuun". Täällä yövuorossa siis olen, kohta jo voiton puolella tästä toisestakin valvotusta työyöstä :-) Saa hyvillä mielin jäädä alkuviikoksi vapaille! Nyt toivotan hyvää yötä, hyvää huomenta, mukavaa maanantaita ja näkemiin!